Levyarvio: Yleisöystävällinen Kumma Heppu arkistojen kätköistä

Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut
Seuraavana aamuna
Ainoa

YHTEISARVIO:

Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut: Seuraavana aamuna ★★★★
Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut: Telakka ja Pieni sali ★★★★

Tämän yhtyeen intiimiin pienimuotoisuuteen sopii hyvin, että se on oikeastaan koko olemassaolonsa ajan pitänyt matalaa profiilia, välillä kadonnut kokonaan kuvasta vuosiksi. Nämäkin äänitteet ovat takavuosilta.

Laulaja-lauluntekijä Ari Närhen sanoitukset ovat usein kuin novelleja, pitkälti haikeita, mutta hyvin koskettavia ja mieltymys kuvataiteisiin näkyy kansissa. ”Taiteellisuus” ei kuitenkaan ole mikään luotaantyöntävä elementti, päinvastoin. Kokoonpano on pysynyt pitkään muuttumattomana ja yhtye kokonaisuudessaan on mainio tulkki Närhen lauluille. Kitarasoolot ovat vähissä, mutta Pike Kont-kanen värikkäine viuluineen ja Arto Piispanen ilmaisuvoimaisine koskettimineen ottavat tilan hienosti. Rytmiryhmä tukee musiikkia hienovaraisen tyylikkäästi.

Seuraavana aamuna piti julkaista yhtyeen kolmantena albumina vuonna 1984, mutta toisin kävi: levy jäi hyllylle levy-yhtiön talousvaikeuksien vuoksi. Albumi on nautittava, hieman yleisöystävällisempi levy kuin edeltäjänsä. Peruskokoonpanon lisäksi lisämausteena toimii parissa biisissä Heikki Keskisen saksofoni. Joitakin lauluja on levytetty uudelleen myöhemmille albumeille.

Livenä Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut on yksi Suomen rajatuimpia salaisuuksia: se on keikkaillut harvakseen lähinnä Tampereella, ja sieltä nämäkin kaksi taltiointia ovat peräisin. Yleisön häly – jos sellaista näin rauhallisessa musiikissa on ollutkaan – on poistettu hyvin ja ohjelmisto on läpileikkaus yhtyeen tuotannosta: mukana ovat muun muassa kestosesonkisuosikki Kesä ja yhtyeen kauneimpiin kappaleisiin kuuluva Meritähti.

Tärkeä voimavara on myös se, että esitykset eivät ole aikaan sidottuja ja niistä voi nauttia koska tahansa. Hienoa, että nämäkin arkistojen aarteet on saatu päivänvaloon.