LIMONADI ELOHOPEA: Halaus

Levy-yhtiö ja rytmisektio vaihtuivat, mutta Limonadi Elohopea jatkaa horjumatta valitsemallaan tiellä. Onneksi. Kuuluuhan Turun tiimi siihen mainettaan pienempään ryhmään, jolla todella on oma tyyli.

Deep Turtlesta tuttu rumpali Mikko Saaristo ja basisti Raine Hynninen pitävät rytmiä hiukan edeltäjiään jäntevämmin ja rennommin, joten musa kulkee polveilustaan huolimatta juoheasti. Mutkittelusta huolimatta bändi ei soita progea, vaan täysiveristä poppia. Hyvin sekoitetut ainekset imetään 60- ja 70-lukujen rockista, soulista, reggaesta ja pop-iskelmistä. Paikoin menoa väritetään bacharachmaisesti puhaltimilla.

Lauluista lähes täysin vastaavan Suovasen visiossa joka piisissä on useita ideoita ja tempovaihdoksia, laulut ovat erilaisia, ja kitaraan ja koskettimiin haetaan alati uusia sävyjä. Jälkimmäisiä hoitava Petteri Eeva kunnostautuu erityisen mielikuvituksellisena maalarina.

Pelin pitää koossa Suovanen. Hänen persoonallisen lämmin, vahva äänensä ei sorru teennäisiin maneereihin. Kaikkea ympärillään tarkkailevat laulut ovat valokuvamaisista yksityiskohdista rakentuvia kertomuksia, joissa ei oteta oikotietä. Virrassa vilahtelee oivaltavia vertauskuvia, kuten "käden saa vapaaksi kun päästää irti" (Mahlainen jarruton) tai "mä imen vaan, koska olen matta…Ulospäin en loista" (Matta).

Ajatuksia stimuloivat laulut jäävät mieleen paremmin kuin niiden kiemuroista luulisi. Sitä sanotaan kypsymiseksi.Vastustamattomimmalta maan aliarvostetuimpiin lukeutuva bändi maistuu kaverusten erilleen kasvamisesta kertovassa Vesa ei enää soittele mulle -kappaleessa, jonka voi liittää "kotimaisiin klassikoihin". Kyllä spontaani Halaus aina formaattiin ähkityn ahdistuksen pesee.