LIMONADI ELOHOPEA: Taskuelokuvia 94-04

Arvio julkaistu Soundissa 02/2007.
Kirjoittanut: Mikko Meriläinen.
Limonadi Elohopea oli väliinputoaja ja outolintu, ilmiö jonka liukkaasta luonteesta oli vaikea saada otetta. Yhtyeen musiikki ei ollut riittävän modernia poppareille, mutta toisaalta se oli liian omituista Kolmannen Naisen faneille. Limpparit muodostivat sillan Juliet Jonesin Sydämen ja Absoluuttisen Nollapisteen välille.

Arvio

LIMONADI ELOHOPEA
Taskuelokuvia 94-04
Poko

Limonadi Elohopea oli väliinputoaja ja outolintu, ilmiö jonka liukkaasta luonteesta oli vaikea saada otetta. Yhtyeen musiikki ei ollut riittävän modernia poppareille, mutta toisaalta se oli liian omituista Kolmannen Naisen faneille. Limpparit muodostivat sillan Juliet Jonesin Sydämen ja Absoluuttisen Nollapisteen välille.

Viisi albumia julkaissut yhtye keräsi suomirock-vaikutteensa niin manselaisesta landerockista kuin porilaisesta syntikkahomostelusta, modernisoiden sotkun hyppysellisellä grungea. Tämän päälle säveltäjä-sanoittaja-laulaja Tero-Petri Suovanen sepitti omituisia arkirealismia ja tajunnanvirtaa yhdisteleviä tarinoita. Tarinoitakin omituisempaa on Suovasen sanankäyttö, kuten tyttöystävän uudesta ihastuksesta periaatteessa hyvin suorasti kertovan Mene Laurin luo -biisin rivi: ”Paljon sä puhut Laurista/Vaan saako Lauri mahtumaan suuhunsa yhtä monta hotellia?” Erikoinen on myös Suovasen tekniset puutteet dramatiikalla korvaava laulutyyli.

Tässä siis läjä suomirockin kermaa, lauluja, jotka eivät koskaan saaneet ansaitsemaansa huomiota. Sitä vääryyttä tämä Limonadi Elohopean tasalaatuisimman biisikatraan muodostava kokoelma ei varmastikaan tule korjaamaan.