LITKU KLEMETTI & TUNTEMATON NUMERO: Horror ’15

Arvio julkaistu Soundissa 6/2016.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.

Arvio

LITKU KLEMETTI & TUNTEMATON NUMERO
Horror '15

Tervettä tee-se-itse henkeä tuoreiden naisartistien joukkoon ovat viime aikoina tuoneet Hulda Huiman ja Rokki-Marin kaltaiset artistit. Tähän porukkaan sopii mainiosti myös Litku Klemetti ja hänen Tuntematon numero -yhtyeensä. Kaikkien toimintatavoista paistaa läpi punkmainen liikoja miettimätön asenne, vaikka etenkin Horror ’15 on tyylillisesti lähempänä suomirockia kuin punkia. Välillä maneerit ovat lainassa nuorelta Kauko Röyhkältä, kuten rehvakkaasti astelevassa Kengät-laulussa.

Sanna Klemetti on porukassaan ennen kaikkea biisintekijä ja laulaja, sillä soittamistaan instrumenteista etenkin balalaikkaa olisi sovituksissa toivonut kuulevan enemmänkin. Muuten nojataan sopivan nuhjuiseen soundiin, joka tuo kappaleet tarpeeksi hyvin esille siivoamatta niiden välillä rujojakaan muotoja.

Albumilta kuuluu konstailematon tekemisen meininki hyvässä ja pahassa. Parhaat kappaleet ovat todellakin erinomaisia, kuten maaseudun viimeisestä kylähullusta kertova Badding, sympaattinen nuoruusmuistelo Progetyttö ja kiihkeä, jopa maailmanmusasävyjä hönkivä Rakastaa. Toisaalta levylle mahtuu myös päämäärätöntä läpisoittelua ja yhdentekevämpiä perusralleja.

Lisää luettavaa