LUCA TURILLI: King Of Nordic Twilight

Arvio julkaistu Soundissa 10/1999.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.
On se melkoista, kun makarooni viittaa soololevynsä nimellä tänne Pohjolan perukoille. Rhapsodyn kitaristi ja säveltäjä Luca Turilli kuitenkin tietää, mitä soittaa.

Arvio

LUCA TURILLI
King Of Nordic Twilight
LMP

On se melkoista, kun makarooni viittaa soololevynsä nimellä tänne Pohjolan perukoille. Rhapsodyn kitaristi ja säveltäjä Luca Turilli kuitenkin tietää, mitä soittaa. Ilmeisesti sankariheavyn pohjoinen ulottuvuus on niin universaali asia, että vähälumisessakin maassa kaamos on käynyt selväksi pelkästään levyjä kuuntelemalla.
Turilli on kaikin puolin taitava mies, sitä ei käy kieltäminen. Turillin soololta ei kuitenkaan löydy mitään sellaisia erityispiirteitä, mitä Rhapsodyn levyt eivät olisi jo tarjoilleet. Turilli osaa käsitellä musiikkia ja hänen sovituskykynsä on varsin ilmiömäinen, sillä mies saa yhdistetyksi klassisia ja kansanmusiikin piirteitä heavyynsa kuin ne eivät koskaan omia tyylisuuntiaan olisi olleetkaan. Turillilla on lisäksi dramatiikan tajua, joka kuuluu musiikissa ylpeänä mahtipontisuutena.
Turillin sooloavaus on ensimmäinen osa "Virtual Odyssey" -trilogiaa, eli jatkoa on luvassa. Onko siis Turilli jo liian tuottelias, kun Rhapsody ei enää riitä, vai liekö kysymys lopullisesta pesäerosta? Kysymys ei saa ainakaan vielä vastausta.

Lisää luettavaa