Madness ja The Specials löivät läpi Two Tone -huuman myötä 30 vuotta sitten. Niistä Pohjois-Lontoon Madness juhlii tasavuosia sopuisammissa merkeissä kuin Coventryn tehdaskaupungin The Specials, joka äänesti tärkeimmän lauluntekijänsä Jerry Dammersin ulos nykykokoonpanosta.
Vaikka Madnessin kesäkeikkojen yleisölle olisi taatusti riittänyt hurja hittikimara, hyvähenkinen porukka on innostunut äänittämään uuden albumin. Viisikymppiset veijarit eivät ole lähteneet muistelemaan pöhköintä monsterisoundiaan, vaan kokeilevat rajojaan teemalevyllä rakastamastaan Lontoosta. Vaikka Peter Ackroydin komea Lontoo-kronikka olisikin lukematta, aitoja paikkoja ja tapahtumia vilisevät tekstit luovat mukavan kuvan alati muuttuvasta metropolista.
Kuten pitkällä nimiraidalla todetaan, levy sisältää “hiukan sitä ja hiukan tätä” – tosin varsin tutuissa puitteissa. Rytmikkään, usein pianovetoisen popin pääpaino on Grey Day- ja The Sun And The Rain -suosikeista muistuttavissa melankolisissa tunnelmissa. Vaikka reissua väritetään music hall -meiningillä, lintujen laululla ja Rhoda Dakarin vierailulla, olisi tunnin mittainen kiekko kaivannut joko tiivistämistä tai enemmän vaihtelua.
Levyn ilmeisimmältä hitiltä tuntuu napakka Sugar & Spice, johon tosin liittyy iso ongelma. Monet muutkin kuin keski-ikäiset lontoolaiset taatusti huomaavat, kuinka paljon se muistuttaa Squeezen iki-ihanaa Up The Junctionia – molempiin mahtuu yksi rakkaustarina ihastuksesta katkeraan loppuun asti.