MAJ KARMA: Ukkonen

MAJ KARMA
Ukkonen
Megamania

En ole koskaan voinut sietää sitä osaa suomenkielisestä rockmusiikista, jossa koko yhtyeen konsepti perustuu keulakuvaksi asettuneen älykön maanisesti mumisemaan tajunnanvirtaan. Vaikka musiikissa itsessään ei sinänsä olisikaan vikaa (olen kyllä huomannut Maj Karman metallivaikutteet, kiitos kysymästä), Herra Ylppöä ei saisi päästää avaamaan suutaan, tai ainakin hänen pitäisi laulaa jonkun muun kirjoittamia tekstejä. Ei liene yllätys, että pidin tämän levyn edeltäjässä Sodankylässäkin (2004) eniten levyn introsta.

Olen päättänyt antaa Maj Karman uudelle levylle tilaisuuden, sillä kyseessä kuitenkin on yksi Suomen kiinnostavimmista rockyhtyeistä, eikä vähiten Herra Ylpön ulkoisen olemuksen ja ajatuksen terävyyden vuoksi. Osa minusta todella haluaisi pitää myös yhtyeen musiikista. Toinen osa minusta tietysti toivoo salaa, että Ukkonen olisi aivan järkyttävää paskaa, koska kukaan ei halua myöntää omaa asennevammaisuuttaan.

Maj Karman suurin ongelma on se, että yhtye ei tunnu tietävän itsekään mitä se haluaa tehdä. Parilla edelliselläkin levyllä tarjottiin toki repivää heviriffittelyä ja nerokkaita koukkuja, mutta niiltä löytyy myös luvattoman paljon nopalla heitetyn kuuloisia sointukiertoja ja tyhjänpäiväisiä täytteeksi tehtyjä c-osia. Ukkonen ei tässä suhteessa juurikaan eroa Sodankylästä – paitsi siinä mielessä, että se on kokonaisuutena vielä huomattavasti epäselvempi. Kontrasti Attentaatti-biisin Sielun Veljet -henkisen punkin ja perässä seuraavan Rukous-singlen pehmyen suomirock-tyylisen yhteislaulukertosäkeen välillä on yksinkertaisesti liian suuri, jotta levy todella voisi pysyä kasassa. Maj Karmalla on ideoita, osa niistä hyviäkin. Ideoita vain on liikaa.

Lopulta päästään itse asiaan: ärsyttävintä Maj Karman musiikissa on edelleen Herra Ylpön laulu. Ukkosella se ei toisaalta tunnu yhtä ärsyttävältä kuin aiemmin. Sanoituksia suomenkielisten rockyhtyeiden kohdalla on kuitenkin lähes mahdoton sivuuttaa, ja luettuani kansivihkosen ajatuksella läpi, minun on pakko todeta, että en pidä niistä edelleenkään yhtään. Ehkä Herra Ylppö ei tiedä itsekään, mitä haluaa teksteillään sanoa. Tai ehkä se on vain hänen kaltaistensa ihmisten keino näyttää keskisormea minun kaltaisilleni ihmisille, jotka yrittävät saada niistä jotain tolkkua.

Rocktähti sekoaa. Ei siinä lopulta ole mitään sen monimutkaisempaa.