Levyarvio: Maj Karman uutuusalbumi ei ole täydellinen, mutta se on jotain tärkeämpää – se on vapaa

Arvio julkaistu Soundissa 4/2018.
Kirjoittanut: Lassi Linnola.

Arvio

Maj Karma
101 tapaa olla vapaa
Sakara

Niin usein saavutuksemme kiertyvät kahleiksi ympärillemme. Nämä kahleet Maj Karmakin varmasti tuntee. Yhtyeen kaksi edellistä julkaisua, Salama (2009) ja Peltisydän (2016) joutuivat jo syntyhetkistään lähtien painimaan ylivertaisten vastustajien, Ukkosen (2006) menestyksen ja Herra Ylpön alati kasvavan julkisuuskuvan kanssa. Molemmat levyistä päätyivätkin hätiköiden tuomituiksi. Nyt olemme lähestymässä yhtyeen vapautumista menneisyyden taakoista. 101 tapaa olla vapaa on raskas, ahdistava ja raikas levy yhtyeeltä, joka tuntuu saavuttaneen sovinnon menneisyytensä ja nykyisyytensä välillä.

Pintatasolla harva asia on muuttunut. Kappaleet perustuvat vieläkin Häiriön suriseviin riffeihin, Herra Ylpön ihmissuhdekarjuntaan sekä taustalla jylläävään, äärimmäisen tiukkaan rytmisektioon. Jonkinlaisia molekyylitason muutoksia on kuitenkin tapahtunut, sillä yhtye kuulostaa harvinaisen keskittyneeltä. Levy leikittelee harmonisesti mielenkiintoisilla ratkaisuilla ja sallii hentojen valonsäteiden läikehtiä yhtyeelle ominaisen pimeyden läviköistä vapautuneen tyylitajuisesti. Täytebiisitkin rajoittuvat sinkkupotentiaalia tavoittelevaan Voimanlähteeseen sekä paikoillaan junttaavaan Paniikkiin.

Sanoitusten puolesta Maj Karma on jo ajat sitten loitonnut universaalista samaistuttavuudesta. Tällä kertaa pölkylle viedään myös koherenttia tarinankerrontaa. Tajunnanvirrassa on kuitenkin voimaa, sillä se sallii Ylpön luoda siltoja kappaleiden välille. Varovaisen optimistinen Voimanlähde löytää irvikuvaksi vääntyneen päätepisteensä painajaismaiselta Johnny Deppin näköiseltä naiselta. Äänivallissa Ylppö taas onnistuu tuskallisen hyvin kuvailemaan sitä kuiskauksen mittaista hetkeä, kun koko tulevaisuus laskee painonsa ihmisen päälle.

Maj Karmalle olisi mahdotonta olla täydellinen – jo siitäkin syystä, että sen ydinolemus perustuu elämän epätäydellisyyteen. Tämäkään levy ei ole täydellinen, mutta se on jotakin tärkeämpää. Se on vapaa.

Lisää luettavaa