MANITOU: The Mad Moon Rising

MANITOU
The Mad Moon Rising
Rage Of Achilles

The Mad Moon Rising on tyylillisesti tervetullut levy suomalaiseen metalliin, koska se näyttää mallia niille, jotka vielä harkitsevat linjaansa. Melodisen heavyn ei tosiaankaan tarvitse aina olla poweria.

Pelin avaava nimibiisi lyö ällikällä tyylikkään Bruce Dickinson -imitoinnin vuoksi; tulkinnassa tosiaan on syvyyttä. Muutenkin The Mad Moon Rising on se biisi, joka toimii Manitoun suosituksena. Koukkua, sielua ja sopivasti heavyn perinnettä. Drifting Shadows alleviivaa Manitoun proge-henkeä, joka pullistelee sovituksista esiin lähes jokaisessa biisissä, mutta flirttaa myös Tarotin uudemman materiaalin kanssa. Garden Of Fallen Kings jyskää vähän raskaammin unohtamatta kauneutta, jota yhtye tuo koko ajan esiin. Biisin kertosäe vedetään enemmän Kisken kuin Dickinsonin melodioilla.

Tämän jälkeen linja vähän katoaa, koska parhaat palat on sijoitettu alkuun. Loppubiisit ovat kaikin puolin vaisumpia, ja vaikka välillä välähtääkin kirkkaammin, kuten The Valley Of Evergreenin ja Ancestral Territoriesin kertosäkeissä, kannattaa Manitoun takoa jatkoa kolmen ensimmäisen biisin sävyissä.

Kankeat sanoitukset pudottavat tyylipisteitä. Lyriikoihin on saatava täkyjä enemmän, sillä älykkään oloinen musiikki tarvitsee tuekseen mielekkäät tarinat.