Uuden vuosituhannen ensimmäinen vuosikymmen ei näyttäytynyt Manowarille kaikkein suopeimmassa valossa. Etenkin viiden vuoden takainen Gods Of War nostatti karmaisevia värinöitä, kun yhtye vaikutti yleiseen omaan tasoonsa nähden kertakaikkisen väsyneeltä.
Edellisellä levyllä mikään ei ollut muuttunut, eikä ole nytkään. Manowarin tunnistaa Manowariksi, mutta uudella albumilla bändi tavoittaa samanlaista henkeä kuin debyyttilevyllään Battle Hymns, jonka ilmestymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi tasan 30 vuotta. Manowar siis palaa kliseisesti juurilleen. Bändillä on juureva ote sävellyksiinsä ja koko levyltä huokuu vanhan koulukunnan mystisiä tuulahduksia.
Ensialkuun The Lord Of Steel -kiekko vaikuttaa onnistuneelta, mutta useampien kuunteluiden myötä voi sen havaita tarjoavan myös paljon turhaa ja venyteltyä. Jälleen kerran Manowarin tulpissa tuntuu sittenkin olevan karstaa. Levyn aloittava nimiraita, El Gringo, Annihilation ja Hail, Kill And Die eivät oikein riitä pitämään kokonaista albumia jaloillaan.
Lisäksi levyn tuotanto kuulostaa erikoiselta. Soundeihin on ilmeisesti tavoiteltu eräänlaista retrohenkeä, mutta äänimaisema on taipunut kummallisen tunkkaiseksi. Idea hyvä, toteutus kärsii.