MANOWAR: Gods Of War

MANOWAR
Gods Of War
SPV

Onko Manowar muuttunut mitenkään? Ei. Pitääkö sen muuttua? Ei oikeastaan, mutta jotakin uutta toki aina kaipaa.

Joey DiMaion johtama joukko on ensimmäistä kertaa liikkeellä konseptilevyn voimin. Levyn aihepiiri kumpuaa jumaltarustoista ja kuulijaparkaa pelästyttäen kansitekstit on kirjoitettu riimukirjoituksella. Onneksi mukaan on liitetty aakkoset…

Gods Of War on hämmentävä levy. Periaatteessa kaikki on kohdallaan. Hevimätön lomaan on sijoitettu klassisen musiikin välipaloja kuin hengähdystauoiksi nitomaan tunnelmat yhtenäiseksi kaareksi, ja levyn jäsentely vaikuttaa aluksi jäntevältä sekä helpolta. Kuitenkin joku närästää. Välillä sen saavat aikaan ne pitkät väliosat, välillä bändin hevi ei aukea.

Lisäksi Manowar tuntuu ryöstävän menneisyydestään, sillä teksteissä vilisee lauseita yhtyeen klassikkolevyiltä häiritsevän tiuhaan. Väärän metallin jahtauskaan ei enää tunnu ihan niin antaumukselliselta kuin joskus ennen.

Sleipnir ja Loki God Of Fire edustavat yhtyettä juuri sellaisena kuin se on parhaimmillaan, mutta kokonaisuutena levy edustaa hämmästyttävän kesyä Mano-waria. Se nyt vain on hyväksyttävä.