MARISKA & PAHAT SUDET: Mariska & Pahat sudet

MARISKA & PAHAT SUDET
Mariska & Pahat sudet
Fried Music

Lähestyn Mariskan ja hänen uuden yhtyeensä äänitettä täysin neitseellisessä tilassa. Olen ollut selvillä Mariska-nimisen viihdetaiteilijan olemassaolosta, mutta en ole tietääkseni koskaan kuullut hänen musiikkiaan. Tuskinpa nytkään hakeudun hänen aiempien äänitteidensä pariin, vaan tästä en luovu ja seuraavan suhteen pysyn kuulolla.

Hurrikaanin kumisevat viidakkorummut pölläyttävät pölyt korvakäytävistä. Onko Keely Smith kaapannut siippansa Louis Priman orkesterin, matkustanut sen kanssa maagisesti 1940-luvun Amerikasta nykyaikaan ja opetellut suomea? Kokkaa mua siirtää sukupuolielämän iloisesti makuuhuoneesta keittiön puolelle. Rempseältä linjalta poikkeaa vaikuttavimmin Jotain vahvempaa, joka kuvailee yksin jäämisen tuskaa.

Mariska sanoittaa etevästi. Riimit eivät ole täydellisiä, mutta tekstit puhuttelevat. Yleensä jo pari ensimmäistä riviä saavat aikaan niin vahvan mielikuvan, että tarinan loppukin täytyy kuulla. Suloinen myrkynkeittäjä on levyn ainut harhalaaki sekä musiikiltaan että sanoiltaan. “Öiden kuuman sykkeen” kaltaiseen kielikuvaan ei haluaisi törmätä edes humppaparodiassa.