Edellisvuoden synteettiseen ja pettymykseksi osoittautuneeseen Blues Funeraliin nähden Imitations on Mark Laneganilta tervetullut askel taaksepäin. Kaikki Imitationsin kappaleet ovat versiointeja menetyksestä, rakkauden loppumisesta ja kuolemasta kertovista kappaleista, ja samalla kyseessä on sisarlevy I’ll Take Care Of Youlle (1999). Esiin nousevat etenkin Sinatra-bravuuri Pretty Colors, alunperin Nick Cave & The Bad Seedsin esittämä Brompton Oratory sekä pelottavan lähelle Mark Laneganin omaa elämää menevä, Andy Williamsin ja Carpentersin standardeihin kuulunut Solitaire.
Aluksi tasapaksulta vaikuttanut albumi hiipii useamman kuuntelun jälkeen alitajuntaan, ja tällä hetkellä sitä voi sanoa Laneganin parhaaksi työksi sitten yhdeksän vuoden takaisen oopiuminkatkuisen Bubblegumin. Lanegan ei ole milloinkaan tulkinnut lauluja yhtä suurella pieteetillä, ja normaalisti karheaäänisen croonerin puhtaampi laulutapa tuo vaihtelua hänen laulumaneereihinsa. Levyn lopettava Autumn Leaves pysäyttää ajan kaikessa surullisuudessaan ja on lähellä definitiivistä versiota satoja kertoja versioidusta ikivihreästä.
Täydellinen levy loppuvuoden stressiin ja vitutukseen.
