MAXÏMO PARK: A Certain Trigger

Arvio julkaistu Soundissa 05/2005.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Newcastlessa päämajaansa pitävä Maxïmo Park ei peittele juuriaan. Kiihkeän pop-yhtyeen laulaja Paul Smith esittää asiansa piristävästi pohjoisenglantilaisella aksentilla.

Arvio

MAXÏMO PARK
A Certain Trigger
WARP

Newcastlessa päämajaansa pitävä Maxïmo Park ei peittele juuriaan. Kiihkeän pop-yhtyeen laulaja Paul Smith esittää asiansa piristävästi pohjoisenglantilaisella aksentilla.

Warp Records tunnetaan elektronisen musiikin edelläkävijänä, joten Maxïmo Park tuntuu oudolta lisältä sen artistikatraaseen. Uuden aallon hakkaavan rytmin ja terävän melodisuuden yhdistävä yhtye kun kuulostaa enempi pop-tripille heittäytyneeltä Gang Of Fourilta kuin tyypilliseltä, kaikkea kaupallista ja yksiselitteistä varovalta Warp-kiinnitykseltä. Sinänsä Maxïmo Parkin levysopimusta ei kannata kummastella, sillä kiivaiden Apply Some Pleasure- ja Graffiti-singlejen kuulemisen jälkeen moni muukin olisi varmasti ottanut ryhmän talliinsa.

A Certain Trigger -albumi jättää hyvin myönteisen vaikutelman. Maxïmo Park tuntuu yhtyeeltä, joka asettaa itsensä alttiiksi eikä vain koeta tarttua siihen myyttiseen ajan henkeen, mistä on lukenut lehdistä. Suurin este Maxïmo Parkin suursuosiolle lienee se, että Bloc Party ehti julkaista oman debyyttialbuminsa ensin. Niin samanlainen on yhtyeiden ominaissoundi.

Vain 40 minuuttia kestävä A Certain Trigger olisi vielä ytimekkäämpi kokonaisuus ilman kahta irralliseksi jäävää viimeistä biisiä. Niistä puuttuu myös Maxïmo Parkin debyytille tyypillinen jännite. Ne eivät jätä haluamaan lisää parin syvän hengenvedon jälkeen. 

Lisää luettavaa