Noin viisi vuotta sitten Britanniassa innostuttiin XTC:n, Wiren ja muiden vastaavien kulmikkaasta jälkipunkista. Vierekkäiseltä radalta startannut Bloc Party on ehtinyt samoista lähtökohdista pitkälle, mutta Maxïmo Parkin kolmaskin levy osoittautuu oivaksi perussuoritukseksi. On helppo uskoa, että keikalla näiden kappaleiden kiihkeämmät ja iskevämmät versiot toimivat tomerasti, mutta miksi tunnelmaa ei ole saatu levylle asti?
Levyn nimeen on liiankin helppo tarttua. Maxïmo Parkin lyhyet ja selkeät biisit eivät laita sydäntä takomaan ja päätä pyörälle. Sellaiseen ne ovat liian kirjastonhajuisia ja – helvetti soikoon! – keskinkertaisia. Keikarimaisen laulajan Paul Smithin huolellisiin teksteihin sentään voi luottaa, vaikka niissä tytöt nukkuvatkin farkut jalassaan ja seksi on syntiä.
Koillis-Englannin perinteiset jalkapallojoukkueet ovat Valioliigassa lirissä. Ainakin joku niistä pelaa ensi kaudella alemmalla sarjatasolla. Quicken The Heart -albumi ei ainakaan paranna Maxïmo Parkin asemaa popmusiikin kuntopuntarissa. Saman levyn tekemisestä kolme kertaa peräkkäin sietääkin rangaista.
