MICHAEL MCDONALD: Finally

Arvio julkaistu Soundissa 10/2007.
Kirjoittanut: Mikko Meriläinen.

Suomeen ilmeisen hyvin kotiutuneen, Treeballin kitaristina tutun amerikkalaispopparin viime vuonna cd-r-levynä ilmestynyt soolodebyytti on vihdoin saanut oikean julkaisun. McDonaldin itseksensä säveltämä, soittama ja äänittämä Finally osoittaa miehellä olevan annettavaa Byrds/Big Star/Beatles -perinteelle.

Arvio

MICHAEL MCDONALD
Finally
Plastic Passion/Rhythm Barrel

Suomeen ilmeisen hyvin kotiutuneen, Treeballin kitaristina tutun amerikkalaispopparin viime vuonna cd-r-levynä ilmestynyt soolodebyytti on vihdoin saanut oikean julkaisun. McDonaldin itseksensä säveltämä, soittama ja äänittämä Finally osoittaa miehellä olevan annettavaa Byrds/Big Star/Beatles -perinteelle.

Jos on valinnut tyylikseen klassisen kitarapopin, jossa ei omaperäisyydellä, tuotannollisilla kikoilla tai tyylilajiloikilla hätkäytetä, täytyy kynnet näyttää sävellyksissä. Siinä McDonald onnistuu kiitettävästi, sillä hienoja melodioita ja muutaman mietteliään soinnun varaan rakentuvia lauluja levyltä löytyy useita.

Sovituksista kuulee, että levyä on tehty hartaasti ja rakkaudella. Yksityiskohtia riittää: upeita stemmalauluja, taustalla surisevia sähkökitaroita, ja onpa muutamaan biisiin rakennettu hienot jousisovituksetkin. Toisaalta levyllä on paljon tehokkaan paljaita, vain akustisen kitaran ja Michaelin pehmeän äänen kantamia hetkiä.

Ei käy kieltäminen, etteikö kahdentoista raidan joukkoon mahtuisi muutama levollisen sijaan uneliaaksi käyvä hetki – turhan moni sävellys luottaa yhtä riviä kauniisti toistavaan kertosäkeeseen – mutta harvemmin törmää yhtä tasokkaisiin suorituksiin näinkin kolutussa lajityypissä.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa