Aikanaan radikaalilla Tubular Bells -albumilla (1973) Richard Bransonin Virgin-levy-yhtiön julkaisutoiminnan käynnistänyt ja 20-vuotiaana läpimurtonsa tehnyt Mike Oldfield on kautta vuosikymmenten luonut mieluummin suuria ja kunnianhimoisia sävelkokonaisuuksia kuin perinteisiä laulubiiseistä koostuvia albumeita.
Kun The Police on uuden musiikin suhteen tietoisesti ajan hermolta sivussa pysyttelevälle Mike Oldfieldille viimeisin kiinnostava bänditulokas, niin Man On The Rocksin 80-lukulainen ilme ei ole yllätys. Bahaman-kodistaan liikahtamatta Skypen ja muun nykyteknologian avulla Oldfield ja Los Angelesissa ja Lontoossa osuutensa hoitaneet soittokumppanit ovat tehneet levyllisen helposti kuunneltavaa ja yhtä vaivattomasti unohtuvaa pop-rockia.
Luke Spillerissä Oldfield on löytänyt Man On The Rocksin teksteille osaavan, joskaan ei järin persoonallisen tulkin. Tämän ansiosta huomion voikin huoletta kiinnittää Oldfieldin runsaaseen kitarointiin. Pelonsekaisista lapsuusmuistoista kumpuavan Castawayn suolana on nimenomaan Oldfieldin murean bluesinen kitarasoolo.
Kuuden vuoden julkaisutauon päättävällä Man On The Rocksilla Mike Oldfieldin pysyttelee levytysprosessin lisäksi myös sisällöllisesti tiukasti omalla mukavuusalueellaan. Ammattimaisella sulavuudella etenevä albumi soi lopulta niin tasapaksuna, että
siitä nauttiminen on jonkinasteinen haaste.