MODERAT: III

Arvio julkaistu Soundissa 6/2016.
Kirjoittanut: Arttu Tolonen.

Arvio

MODERAT
III

Moderat-trio muodostuu Modeselektorista ja Apparatista – siviilielämissään ensin mainittu duo tarjoaa minimalistisen teknon bassoa, jälkimmäinen popmelodioiden draamaa tummiin ambient-maisemiin upotettuna. Moderat on onnistunut yhdistelemään näitä vaihtelevalla menestyksellä ja kolmannella levyllään paremmin kuin koskaan.

Moderat tekee tummasävyistä soulia läppäreillä. Levyn huiput ovat taivaallisen isolla pensselillä maalattua draamaa. Running ja Reminder ovat levyn selkeitä kruununjalokiviä: hienot taustat tekevät koneista itkettävän inhimillisiä ja kauniit melodiat nostavat homman aivan toiselle tasolle. Tältä tuntuu kun on pakko juosta niin lujaa kuin jaloista lähtee. Ja lopussa löytyy se viimeinen energian pyrähdys vielä kun luulit maitohappojen voittaneen.

Instrumentaaleista Finder on hienoin.

Oikeastaan kaikki biisit Eating Hooksin ambient-maalailusta The Foolin r’n’b-pumppaukseen toimivat todella hyvin, loppua kohden pakka vähän hajoilee eikä loppurutistus kosketa samalla tavalla. Tulee vähän sellainen oletusasetuksilla operoimisen olo.

Lisää luettavaa