Moderni metalli on määre, joka ei avaudu aivan helposti. Uudenaikaisessa räimeessä on luonnollisesti oltava lisäarvoa vanhempaan, innovatiivisia ratkaisuja, jotka kirvoittavat uusia sukupolvia muokkaamaan soittoaan. Entombedin ei tarvinnut säveltää vaihtelevaa materiaalia tehdäkseen Left Hand Pathistä (1990) järisyttävän genremuokkaajan, Deathin Leprosy (1988) toimi juuri sellaisenaan eikä Mayhemin De Mysteriis Dom Sathanasin (1994) maagisuus perustunut tippaakaan variaatiolle. Ne kaikki loivat aikanaan uusia tyylejä ja olivat siksi jännittäviä levyjä.
Moderni metalli perustuu historiasta oppimiselle, eri tyylien ennakkoluulottomalle sekoittamiselle ja oman soundin luomiselle sitä kautta. Mokoma on erityisen etevä juuri sekoittelussa ja uuden luomisessa, vaikka biisien osat kirkuvat historiaa. Thrash-purskahdus Kurimuksesta (2003) selvittyään Mokoma on osin tietoisesti, osin vaiston varaisesti kehittänyt musiikkiaan laajempaan ja kiehtovampaan suuntaan hyödyntäen metallin merkkipaaluja ja mylläämällä kaiken ylösalaisin.
Tästä syystä Sydänjuuret, Kuoleman laulukunnaiden (2006) lailla räväkkä ja täsmällisesti iskevä albumi, on malliesimerkki modernista metallista. Sydänjuurien, kuten parin aikaisemmankin Mokoma-levyn, erityispiirre on tyylivaihtelujen ja -kikkailujen huomaamattomuus, jos ei keskity kuulemaansa. Mokoma kuulostaa Mokomalta, hakkasipa taustalla black, thrash, death tai täysin särötön fiilistely.
Modernia ovat myös sanoitusten rakenteet. Taukoamattomien loppusointujen ja täsmäriimien sijaan Marko Annala käyttää kuluneitakin fraaseja, jotka kasvatetaan uuteen kukoistukseen kietomalla omaa visiota, vahvoja ilmaisuja ja voimakkaita yksittäisiä sanoja, tällä kertaa suomalaisuuden teemaan liittyen, niiden ympärille.
Levy alkaa riemukkaasti, sillä nimibiisi kiitää alavireisesti jurottavalla, melodisella death-riffillä, josta Dismember maksaisi näinä päivinä parikin olutta. Annalan aloittaessa laulunsa Mokoma-muotti astuu kuvaan ja Tukholma-death häipyy mielestä, vaikka jatkaakin kurnuttamistaan taustalla. Sydänjuuret toimii koko matkan juuri näin; musiikilliset vinkit ovat välillä niin selviä, että niihin törmää ja kaatuu, välilla taas niin hienovaraisia, että ne menevät ohi monta kertaa ennen kuin tajunta saapuu. Karkealla yleistyksellä Sydänjuuria voisi kuitenkin kuvata Mokoman deathmetallilevyksi.
Iskevyyden varmistamiseksi Sydänjuuret on pidetty vanhan ajan lp-mitassa. Noihin hetkiin Mokoma saa mahtumaan kaiken tarpeellisen ja ylikin. Turhuuksien turhuus- ja Vastavirtaan -tyylisillä runteluilla tuskin tuhatmäärin uusia kuulijoita valloitetaan, mutta tähän asti varastetut sielut pysyvät varmasti kyydissä.
