MOKOMA: Luihin ja ytimiin

MOKOMA
Luihin ja ytimiin
Sakara

Helposti lähestyttävä on määritelmä, jonka Mokoma haluaa kiertää mahdollisimman kaukaa. Bändi upottaa levyilleen tolkuttomasti yksityiskohtia, joita ei kykene sisäistämään nopealla kuuntelulla, ja ilmiselvästi se haluaa myös säilyttää yllätyksellisyyden.

Vaikka Marko Annala on sanonut suoraan, että levyllä on kiivaan blackmetallin kuuntelukauden vaikutteita, Kolmannen asteen kuulustelu -raita ällistyttää silti. Se hakkaa samanlaista yksinkertaisen täsmällistä nuijanukutusta kuin Satyricon Now, Diabolicillaan (2006). Nujerra ihminen -biisin alkumättö moikkaa Dimmu Borgirille, vaikka kertosäkeeseen mennessä ollaankin aivan muualla, ja Luo nahka luo sisus -kappaleessa räplättää vanhan liiton black-kitara. Tämä kaikki levyllä, joka palauttaa puhtaita lauluja useampaan biisiin ja jolla kuullaan jopa hempeää Mokomaa.

Kuoleman laulukunnaat (2006) oli kireäraaminen paketti, jonka sisään mahtui sopivasti vaihtelua. Luihin ja ytimiin on huomattavasti väljempi kokonaisuus, enemmän tasokkaiden biisien kokoelma kuin ärräpäitä päästelleiden Laulukunnaiden saman aarin alueelle läjähtänyt tykistökeskitys. Musiikki ei ole hirvittävästi muuttunut, mutta ajattelutapa on kääntynyt melkein päälaelleen: nyt vaikuttaa siltä, että hyvän kuuloisia ideoita on työstetty eteenpäin ottamatta paineita siitä, miltä biisit tulevat lopullisella tuotoksella peräkkäin kuultuina vaikuttamaan.

Pahasti pieleen ei näytä menevän, valitsipa Mokoma minkälaisen työmetodin tahansa. Tärkeämpää onkin, että sillä on vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa yksittäisiä biisejä ja kokonaisia levyjä. Oman ilmaisun orjaksi jäämisestä ei ole samanlaista pelkoa kuin esimerkiksi Kotiteollisuudella, joka on jo niin leimallisesti yhden asian yhtye, ettei sitä ilman vaurioita muuksi muuteta. Mokoma, joka jatkuvasti sulattaa uusia vaikutteita soundiinsa osin avoimesti, osin vähän piilotellen, ei tule putoamaan samanlaiseen ansaan.

Luihin ja ytimiin -levyyn paneutuessa hätkähtää taas kerran suomalaista metalliosaamista. Tyylikkään kuivat soundit antavat kappaleille syvyyttä aivan eri malliin kuin moni maailmanluokan metallimätkyttäjistä uskaltaisi edes toivoa. Vaikkapa Destruction olisi uuden tulemisensa aikoihin myynyt puoli sukuaan päätyäkseen tällaisiin soundeihin. Jopa Lamb Of Godin kannattaisi vilkaista Mokoman työskentelytapaa, kun hirmuriffien lohkominen uhkaa puuroutua. 

Ja jos siitä jotain epäselvyyttä on ollut, niin Luihin ja ytimiin -albumilla Annalasta meinaa kehittyä oikea laulaja!