MOKOMA: Valu

Arvio julkaistu Soundissa 05/1999.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Kitaristi-laulaja Marko Annalan kirjoittamien biisien tulkkina albumimitassa debytoiva Mokoma on ristiriitaisia reaktioita herättävä tulokas. Valu pyrkii jonkinasteiseen ankaruuteen, mutta bändi jää missiossaan puolitiehen. Aivan liian monia levyttämisen makuun päässeitä uusia yhtyeitä vaivaava uskottavuusongelma on myös Mokoman riesana.

Arvio

MOKOMA
Valu
Herodes

Kitaristi-laulaja Marko Annalan kirjoittamien biisien tulkkina albumimitassa debytoiva Mokoma on ristiriitaisia reaktioita herättävä tulokas. Valu pyrkii jonkinasteiseen ankaruuteen, mutta bändi jää missiossaan puolitiehen. Aivan liian monia levyttämisen makuun päässeitä uusia yhtyeitä vaivaava uskottavuusongelma on myös Mokoman riesana. Valun paikoin grungahtavaan ja CMX:mäiseenkin vääntöön olisi kaivannut aimo annoksen lisää voimaa ja persoonallisuutta.

Mokoman otteet ja rumpali Janne Hynysen henkilöllisyys viittaavat vahvasti lappeenrantalaisen bändiperheen suuntaan ja muun muassa Kotiteollisuuteen ja Magneettiin nähden on aistittavissa myös musiikillis-lyriikallista sukulaisuutta. Viholliset -biisillä Mokoma heittäytyy hard coreisen punkräyhän vietäväksi ja Valun päättävän Tyyssijan verkkainen raskaus on silkkaa Lyijykomppaniaa. Valun perusteella Mokomasta ei vielä saa kunnon otetta itsenäisenä yksikkönä.

Lisää luettavaa