Mokoman kahdeksannen albumin ensisinglellä Korn ja Sepultura kohtaavat Pentti Linkolan. Kiivas Valkoista kohinaa otettiin vastaan jokseenkin innostuneesti. Levyn tervetuliaiset toivottava nimikappale lupailee lisää hyvää käynnistyen kipakalla thrash-riffillä. Tässä vaiheessa ei tunnu olevan epäilystä siitä, millainen sivumerkitys biisin sanoituksella on.
Albumin kolmas raita Punamultaa kertookin sitten jo toista tarinaa. Osa bändistä on ollut huolissaan siitä, löytyykö Happoradiolta Ihmisenpyörä-niminen kappale, kuten uudelta Mokomaltakin. Ehkä enemmän kannattaisi pohtia, onko oikein jos Punamultaa kuulostaa Happoradiolta.
180 astetta ei etene määrätietoisesti otsikkonsa määrittämään suuntaan, vaan muistuttaa kansikuvan kahdelle taholle riuhtovaa oliota. Välillä Mokoma laittaa niskalihakset lujille kuin parhaimmillaan. Esimerkiksi Illan henki lisää joukkoon mustaa väriä perin vakuuttavasti. Kevyeltä osastolta päätösbiisi Vapaa toimii vapautunein melodioin.
Levyn heikoimmille esityksille on yhteistä se, että ne on äänitetty ensimmäisessä albumisessiossa. Olisin toivonut Mokomalta vielä rankempaa ja ehdottomampaa levyä tähän paikkaan.
