Keski-Suomen Keuruulta turkulaistuneiden kaverusten muodostama Monovisio on tehnyt välillä tunkkaiseltakin vaikuttavaa rockilmaa raikastavan ensialbumin. Vaikka kornisti nimetty Tupakki piiloon ja Uusi ismi menevät levyn avauskaksikkona pirteydessään lähestulkoon yli laidan, niin Monovision räyhäämättä pörisevien kitaroiden ja kirjavien koskettimien siivittämän popin energisyys vie saldon kirkkaasti plussan puolelle.
Levynsä nimiraidalla Monovisio on hieman turhankin vikkelä, mutta joka puolelta vyöryvän metallitarjonnan keskellä viisikon positiivista elämäniloa huokuvat biisit ovat virkistävää vaihtelua. Vaikka albumia leimaakin vahva brittihenkisyys, niin sen luontevimpiin kappaleisiin lukeutuva Koti-ikävää lähestyy kättentaputuksineen Weezeriä. Yleisilmeeltään Monovision pop on kuitenkin lähimpänä takavuosina liian persoonalliseksi osoittautunutta Limonadi Elohopeaa.
Monovision ripeä rytmikkyys voi jakaa mielipiteitä jyrkästikin kahtia. Sama pätee Anssi Reinin joko tiedostamattomasti tai tietoiseksi tyylikeinoksi omaksumaan korostuneen lakoniseen ja luettelevaan laulutapaan. Vähintäänkin lupaavan debyyttinsä Monovisio päättää omasta eikä taivaan isästä kertovaan ja Eppu Normaalin Puhtoinen lähiöni -klassikon mieleen tuovaan lauluun Isä meidän.