Muodollisesti pätevä Alison Krauss ui myyttisessä country-virrassa

Alison Krauss
Windy City
Capitol

Alison Kraussin viides sooloalbumi astuu country-historian myyttiseen virtaan heti avausraidallaan. Raastava balladi Losing You rävähtää soimaan kaikessa uhkeudessaan. ”Miksei tällaista kuule enää missään”, huokaa ikääntyvä musafani kammiossaan. ”Nyt kuulee”, kajauttaa countryn superlaulaja vastaukseksi.

Kadonneeksi luultu mutta lievällä kasvojenkohotuksella henkiin herätettävä klassikkolajike on tällä kertaa niin sanottu Nashville- eli countrypolitan-soundi. 1950-luvun lopulta alkaen kyseinen tuotantotyyli dominoi parikymmentä vuotta kantrimaailmaa tekemällä juottoloiden maalaismusiikista konserttilavoillekin passelia viihdettä. Melodramaattiset laulut, parhaat soittajat, siivot jousitaustat, enkelikuorot ja isollekin estradille kelpaava solisti. Niistä oli viihdekantri tehty ja samaa formulaa mehustetaan Kraussin uutuudella. Glen Campbellin, Patsy Clinen ja Brenda Leen tapaisten legendojen toimiessa verrokkina rima on taivaissa.

Muodollisena suorituksena Windy City on moitteeton. Miten albumin olisi voinut tuottaa korskeammin? Mistä Alison Kraussin enkelilaulua pitäisi kritisoida? Ehkä täydellinen eheys onkin Kraussin pahin heikkous. Esikuvien parhaissa levytyksissä saattoi aistia kimaltavan pinnan alla vuotavat veriset haavat. Tältä levyltä et löydä edes pieniä naarmuja. Et edes sieltä, mistä pitäisi.