MY VITRIOL: Finelines

My Vitriolin kaksi ensimmäistä singleä saivat bändin ympärille aikaan melkoisen kohun varsinkin kotiseudulla Britanniassa. Perinteinen, mutta hyvin toimiva ja taatusti mieleen jäävä rockrypistys Always: Your Way sekä hieman seesteisempi ja monipuolisempi Cemented Shoes latasivat debyyttialbumille kovat odotukset, jotka Finelines vaivatta lunastaa. Levy on harvinaisen monipuolinen, hallittu ja etenkin tasokas kokonaisuus, eikä siitä puhuttaessa tarvitse turvautua käyttämään määrettä 'debyytti' lieventävänä asianhaarana. Finelines on myös yllättävän irrallaan tämän hetken virtauksista, sillä se olisi hyvin voinut ilmestyä grungen kultavuosina vaikkapa Screaming Treesin Dustin haastajaksi.
Finelinesin 16 raitaan mahtuu kiitettävän monta ehdokasta tuleviksi hittisingleiksi. Grounded edustaa Always: Your Wayn tapaan levyn selvintä hittiosastoa ja Piecesissä on onnistuttu saavuttamaan majesteettisuus korvaamalla usein kornit jousitaustat säröisellä slidekitaralla, jota käytetään levyllä muutenkin onnistuneesti. Raivokkaan kertosäkeen kruunaama Losing Touch on se biisi, jonka haluaisin tulevan radiosta aina kun sen piristymisen toivossa avaan. Levyn ehdoton huippukohta osuu kuitenkin siihen ainoaan biisiin, jota ei voisi kuvitella singleksi. Viisiminuuttinen instrumentaali Tongue Tied keskellä levyä ei ole yksittäisenä biisinä läheskään yhtä arvokas kuin levyn jännitettä nostavana strategisena neronleimauksena.
Onneksi My Vitriol ei ole tyytynyt edes siihen, että sillä olisi albumillinen hyviä biisejä, jotka voisi laittaa levylle peräkkäin. Hyvin koostetun albumin tunnistaa siitä, että se kärsii selvästi jos laittaa cd-soittimen arpomaan kappalejärjestyksen. Finelinesin kahdentoista varsinaisen kappaleen sekaan on laitettu neljä lyhyttä välisoittoa, joiden tarpeellisuuden huomaa vasta kun ne hyppää yli.