Eeppistä menoa Amon Amarthin tapaan – Uusi single videoineen julki, levy tulossa syksyllä

Viikinkimetallisuuruus esittelee tulevaa The Allfather Awakens -pitkäsoittoa.
23.7.2026 15:09

Ruotsalainen viikinkimetallijätti Amon Amarth on julkaissut tietoja syksyllä ilmestyvästä uudesta albumista sekä uuden singlelohkaisun videoineen.

Tuleva pitkäsoitto kantaa nimeä The Allfather Awakens. Järjestyksessään yhtyeen kolmastoista albumi julkaistaan 2. lokakuuta Metal Blade Recordsin kautta.

Lue myös: Amon Amarth yllättää – viikinkimetallin ykköstykki julkaisi uransa ensimmäisen akustisen biisin

Tuore singlemaistiainen tottelee puolestaan nimeä Gjallarhorn ja se toimii myös kymmenestä biisistä koostuvan levyn avausraitana. Katso kappaleen kylkeen tehty video alta.

Amon Amarth lähtee syksyllä myös kiertueelle, jonka tiimoilta yhtye nähdään yhdessä Orbit Culturen ja Soilworkin kanssa myös Suomessa. Kolmikko esiintyy Helsingin jäähallissa 26. lokakuuta.

Youtube video