NARNIA: Long Live The King

Arvio julkaistu Soundissa 03/1999.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.
Narnia heitti edelliskerralla aika vakuuttavan voimametallilevyn, ja linja pitää. Long Live The King on kuin jatko-osa yhtyeen Awakening-kiekolle, sillä bändi seuraa omaa polkuaan lähes orjallisen tarkasti.

Arvio

NARNIA
Long Live The King
Nuclear Blast

Narnia heitti edelliskerralla aika vakuuttavan voimametallilevyn, ja linja pitää. Long Live The King on kuin jatko-osa yhtyeen Awakening-kiekolle, sillä bändi seuraa omaa polkuaan lähes orjallisen tarkasti.

Carljohan Grimmark kitaroineen ei ole halukas varastamaan showta, vaikka miehellä on siihen täydet kyvyt. Kitaristi heittelee maukkaita välipaloja sinne tänne, mutta brassailun maku on soitosta kaukana. Bändin uudet kappaleet eivät ole aivan yhtä kekseliäitä ja nokkelia kuin Awakeningilla, mutta ymmärrys kiinnostusta herättävien koukkujen päälle on tallella.

Narnian voimametalli on moniin muihin alan yhtyeisiin verrattuna sen verran riisuttua, että yhtye joko kuluttaa ideansa loppuun nopeasti tai sitten bändistä kehittyy tyylisuunnan tärkeä vaikuttaja. Vielä näyttää hyvältä, mutta suunta mitä ilmeisimmin selviää vasta seuraavalla levyllä.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa