Andrew Dominikin ohjaama kunnianhimoinen lännenelokuva on saanut harvinaisen tyylikkään ja hartaan musiikkitaustan. Antropologiseksi romantikoksi hyvällä tavalla taantunut Nick Cave ja viulisti-tuottaja Warren Ellis treenasivat sävellystyötä parin vuoden takaisella Australiaan sovitetulla ”länkkärillä” The Proposition, jossa brittilähtöiset folksävyt saivat eksoottista kaikua kaukaisen mantereen omista soundeista. Jesse Jamesin legendassa musiikki on vähemmän sitoutunutta aikakauteen tai edes elokuvan tarinaan, jonka puitteissa Cave kameoi kapakkalaulajan roolissa.
Soundtrack ei silti tahallisesti vieraannuta totutuista western-sävyistä, vaikka sähkökitaran dramatiikkaa annostellaankin tuimempiin paikkoihin, ja sähköpianon surumieli helmeilee upeasti seestyneemmissä hetkissä. Pääpaino on filosofisen rauhallisesti kilkahtelevan pianon ja värjyvien jousien perinteisessä äänimaailmassa, josta kumpuaa hienoja ja eheitä melodioita. Cave ja Ellis luovat kappaleita, jotka ovat selviä kokonaisuuksia ja silti toisiinsa saumattomasti sulautuvia kuulokuvia. Niillä on kaikilla nautinnollisen tasapainoiset melodiset motiivinsa, jolloin mikään ei jää visuaalisen kikkailun varaan rustatuksi orkestroiduksi äänitehosteeksi.
