NICKELBACK: Dark Horse

NICKELBACK
Dark Horse
Roadrunner

Nickelbackin kohtaloksi on muodostunut olla se ikuinen huono bändi. Se bändi, joka tekee epäaitoa musiikkia, häpäisee rockin menestyksellään ja rahastaa ihmisten tyhmyydellä. Häpeähän se tietysti rockbändille on, jos radiossa soitetaan.

Nickelbackin juuret ovat grungessa, mutta pohjimmiltaan kappaleet ovat popsävelmiä. Pehmeyttä löytyy yhtälailla kuin rosoisuutta, mutta yhtyeen melodiataju on persoonallinen ja kokonaisuutena valtavirrasta poikkeava. Nickelback on Kanadasta, eikä siten ole yhtä patrioottinen kuin yhdysvaltalaisbändit.

Yhtyeen levyt ovat olleet tähän asti varsin kaksijakoisia, eikä Dark Horse tee poikkeusta kaavasta. Levyn rockimmat kappaleet ovat ronskeja mutta tarttuvia ja kertosäkeet edelleen kerrostalojen kokoisia. Grungen synkkyys toimii perimmäisenä nimittäjänä silloinkin, kun kappaleita maustetaan akustisilla hempeilyillä. Yhtyeen riffittely on kaikkea muuta kuin kaupallista.

Nickelbackin pehmeät, radiotaajuuksille kelpuutettavat kappaleet tuntuvat elävän omaa elämäänsä ja erottuvat kokonaisuudesta kuten aikaisemminkin. Se tuskin on sattumaa; Nickelback pelaa peliä taitavasti. Muutamalla myönnytyksellä se takaa itselleen vapauden tehdä täysin omanlaista musiikkiaan ja tehdä sitä valtavan korkealla tasolla.