OLGA BELL: Krai

OLGA BELL
Krai
One Little Indian

 

Venäläissyntyinen Olga Bell astelee Krai-teoksellaan viehättävän samanhenkisillä kimuranteilla reiteillä kuin Laurie Anderson sekä Amy X Neuburg. New Yorkissa asuva taiteilija esittää musiikkinsa venäjäksi, mikä osaltaan rakentaa avantgardistisista kuplinnoista eksoottisia. Kielen slaavilaiset ominaispiirteet sulautuvat säveliin hämmentävän juohevin elkein.

Klassisella puolella oppinsa saanut Olga Bell vaikuttaa hurahtaneen nyrjähtäneisiin kollaaseihin, joiden kurimuksissa sellot, perinteiset bändisoittimet sekä elektroniset apuvälineet kirmailevat estoitta. Instrumenttien ilakointi piirtää puitteet venäläisiä ympäristöjä kuvaileville kappaleille.

Monikerroksiset lauluosuudet rikastuttavat Krain äänimaisemia. Bellin päällekkäisäänitykset ovat runsaita ja tuovat harmonisissa säikeissään mieleen Trio Bulgarkan edesottamukset.

Vaikka Bell taitaa vienosti väreilevät palapelit, levy äityy kekseliäimmilleen rytmisesti haastavilla sävellyksillä. Polveilevat purkaukset kuten Perm Krai sekä Khabarovsk Krai puhkuvat kiintoisia yhtäläisyyksiä Kate Bushin vuoden 1982 The Dreaming -albumin kaltaiseen uhkaavaan ilmastoon.