Klassisen musiikin puolelta tutun Ólafur Arnaldsin serkun, Olöf Arnaldsin neljäs pitkäsoitto Palme on outo ja kiehtova levy. Siinä on jotain satumaista.
Arnaldsin ja Múm-jäsen Gunnar Orn Tynesin yhteistyönä syntynyt albumi muistuttaa paljon viime vuonna ilmestynyttä Emilíana Torrinin Tookah-levyä. Musiikissa on samaa kepeyttä, mutta ei yhtä suurissa määrin elektronista äänikudelmaa. Singlebiisi Half Steady yltyy jopa sirkusmaiseksi.
Levyn avaava Turtledove on erittäin kaunis kappale, joka johdattaa Palmen hyvin pitkälti raukeisiin tunnelmiin. Olöf Arnaldsin ääni kuulostaa leikittelevältä, siltä, kuin laulaja tanssisi laulaessaan jonkinlaista keijukaistanssia. Tältä Björk on kuulostanut leikittelevimmillään, mutta ilman Arnaldsilta löytyvää kirkasta hymynkaretta kasvoillaan.
Välillä keskittyminen herpaantuu, mutta kauttaaltaan Palme on levy, jossa riittää pureskeltavaa pitkäksi aikaa. Jo pelkästään albumin parhaimmistoon avausraidan ohella lukeutuvat, kerrassaan mainiot huippuhetket takaavat tämän. Palme sekä hypnoottiset Patience ja Hypnose ovat parhaat yksittäiset syyt tutustua tähän levyyn.