Arvio: Nimellä saa anteeksi paljon – Tame Impalan Deadbeat on joutavaa pulssittelua ja jumputtelua

Ei ole liioiteltua väittää, ettei mikään levy-yhtiö julkaisisi tällaisia tylsyyksiä, ellei niiden tekijänä olisi Kevin Parker.

Arvio: Helppoa ja tarttuvaa kuunneltavaa – Goldielocksin Two of a Kind on kaikesta ylimääräisestä riisuttu levy, jonka pyöräyttää vaivatta aina uudestaan ja uudestaan

Goldielocksin debyyttipitkäsoitto ei mullista musiikkimaailmaa, mutta on ehdottomasti iskevää ja laadukasta jälkeä.

Arvio: Bloodbound on siirtynyt omaperäisemmästä ilmaisusta metritavarapoweriin – Yhdestoista pitkäsoitto kilkattaa ennestään tutuin ideoin

Muodollisesti pätevästä soitosta ja ajoittain melodisesti nokkelasta rallattelusta huolimatta Field of Swordsista jää mieleen valitettavan vähän.

Arvio: Positiivista energiaa huokuvan Temple Ballsin nimikkolevyn yllä on valtavan menetyksen synkkä varjo

Temple Ballsin kitaristi ja biisintekijä Niko Vuorela menehtyi syöpään loppuvuodesta 2025. Kita­ristin toiveesta viides levy päätettiin kuitenkin julkaista suunnitellusti.

Arvio: Midlaken A Bridge to Far kätkee syliinsä kuin auringon lämmittämistä ketokukista solmittu peitto

Midlakessa ei enää ole sellaista ihanan lamauttavaa surumielisyyttä kuin 15 vuotta sitten, mutta siinäkin on puolensa.

Arvio: Psykedeelisesti, bluesisti ja jopa hardrockisti soiva The Lunar Effect on parhaimmillaan fiilistellessään ja jättäessään rokkaamisen vähemmälle

Fortune’s Always Hiding on vaisuimmillaan, kun riffit soivat raskaimmin ja rummuttelu äityy lä­hes taustalla sooloiluksi.

Arvio: Confessorin Unraveled on 20 vuoden jälkeenkin perin uniikki levy

Musiikillisesti uusintajulkaisu ei sisällä muuta erikoista kuin yhdeksän erinomaista raitaa hyvin teknistä ja reipastem­poista doom metalia.

Arvio: Secret Love ei sula vaivatta – Dry Cleaning on vähällä kompastua reaktiivisen soiton ja kalsean lausunnan väliseen erkaumaan

Nelikon ilmaisu on kolman­nella pitkäsoitolla ennallaan, mutta levyn synnyttämät vaikutelmat ovat, jos mahdollista, entistäkin vaikeammin määriteltävissä.

Arvio: Luxin villi musikaalinen matka on Rosalían laulun johdattamana palkitseva ja ajaton

Rosalían Lux on teologinen feministitutkielma avant-popin muotokieleen puettuna.

Arvio: Cadaver on päässyt äänimaailmassa eteenpäin, mutta sävellyspuoli junnaa paikoillaan

Cadaveria vaivaa uusien ideoiden puute.

Arvio: Timo Kämäräisen Laulu pelastaa on parhaimmillaan lempeää hymyilyä ihmisyydelle

Kämäräinen kykenee välittä­mään kitarallaan tunteita, joihin ei voi yltää millään lyriikoilla.

Arvio: Karnivoolin In Verses on oivallinen paketti positiivisen voimallista ja mukaansatempaavaa vaihtoehtoprogerockia

Yhtyeen pieteetillä rakennettua neljättä levyä on odoteltu toistakymmentä vuotta, mutta jälki ei kuulosta lainkaan pakotetulta tai väkinäiseltä.