Pepa Päivisen tiheä jazz-vyörytys on vuoropuhelua – Good Romans -yhteistyössä mystinen pohjavire

Arvio julkaistu Soundissa 10/2016.
Kirjoittanut: Ole Nerdrum.

Arvio

Pepa Päivinen & Good Romans
Tadpoles
Karkia Mistika

Vapaus on avainasemassa tällä Pepa Päivinen & Good Romansin toisella albumilla joka on äänitetty livenä viime vuonna.

Eri jazztyylit taitava puhaltaja Pepa Päivinen on löytänyt Good Romans -kaksikosta (Ilari Filander, kitara, Jussi Miettola, rummut, äänitehosteet) itselleen oivat kumppanit joiden kanssa kelpaa venytellä ilmaisua.

Tadpolesin musiikki pohjautuu improvisointiin ja tarttuviin teemoihin joiden ympärillä kolmikko käy jäsenneltyjä vuoropuheluita. Levyn viisi kappaletta muodostavat vahvatunnelmaisen kokonaisuuden.

Päivisen saksofonit, huilut ja ja bassoklarinetti puhkuvat Edward Vesala -koulukunnalle ominaista asteittain tihentyvää tunnelmavyörytystä. Filanderin maanläheinen rocksoundi piristää mystistä kattausta. Miettolan rumputyöskentely on tarkkaa, joustavaa ja rentoa aina vispilöintiä myöten.

Kappaleisiin ujutetut äänitehosteet toimivat tunnelmaa värittävinä lisukkeina.

Tadpoles pitää taatusti otteessaan, joten toivottavasti kolmikko jatkaa tästä kohti vieläkin rohkeampia seikkailuja.

Lisää luettavaa