Pimeydellä on väliä – The Rasmus uppoutui ysärisävytteiseen melankoliarockiin viiden vuoden tauon jälkeen

Arvio julkaistu Soundissa 9/2017.
Kirjoittanut: Salla Harjula.

Arvio

The Rasmus
Dark Matters
Playground

Tässäpä mysteeri! Lauri Ylönen ja kumppanit katosivat näkyviltä ja kuuluvilta joskus, no, en oikein muista milloin. Nyt he tulevat takaisin, näemmä valtavan hypen ja fanituksen ympäröimänä, ja kuulostavat täsmälleen samalta kuin silloin joskus määrittelemätön vuosimäärä sitten.

Nythän on niin, että 15 vuotta vanha itseni sulaisi pehmeäksi vahamöykyksi tämän albumin äärellä. En ole liian koppava myöntääkseni sen. Kevyen haikeita, suurenmoisen tunteikkaita, eeppisen tarttuvia melodioita, mukarankkoja kitaroita ja romanttisia syntikkaefektejä – jos ysärisävytteinen melankoliarock uppoaa, niin Dark Matters on sitä sataprosenttisesti. Jos levyn sinkut ovat miellyttäneet, kokopitkä ei petä lopullakaan materiaalilla.

Itse kuitenkin olen nykyään yli tuplasti vanhempi, eikä tämäntyylinen juttu enää vetoa samalla lailla. En ihan oikein tiedä, kelle tätä vuonna 2017 tehdään. En usko olevani ainoa, jonka mielestä tämä koko soundi on hitusen vanhentunut.

Ilmeisesti kuitenkin The Rasmuksen fanien maku ei ole vuosien varrella muuttunut, eikä nähtävästi myöskään bändin jäsenten itsensä. Ja ei kai siinä mitään, jos näin on.

Mutta oikeasti, miten on edes mahdollista, että 38-vuotias Lauri Ylönen kuulostaa edelleen samalta tähtisilmäiseltä teinisydämensärkijältä kuin ennenkin?

Lisää luettavaa