Arvio: Rise on parasta Rasmusta aikoihin, vaikka sitä kuunnellessa ei voi välttyä irvistyksiltä

The Rasmus
Rise
Playground

Oma fanitukseni The Rasmukseen syttyi jo 20 vuotta sitten, kun sain 9-vuotiaana käsiini bändin Heartbreaker-cd-singlen. Singlen b-puoli Days vihjaili The Rasmuksen tummanpuhuvasta tulevaisuudesta ja synkistely palkittiin Dead Lettersillä (2003), joka sinetöi bändin paikan yhtenä suomalaisen rockin suuruuksista.

2010-luku ei ollut helppoa aikaa The Rasmukselle. Nimikkolevy The Rasmus (2012) ei tuntunut herättävän faneissa innostusta ja Dark Matters (2017) meni monilta täysin ohi. Kun alkuvuodesta 2022 kuulin bändin lukuisista hiteistä vastanneen Pauli Rantasalmen eronneen bändistä vannoin, että se taru oli siinä.

Pian seurasikin yllätyksenä ilmoitus hakemisesta Euroviisuihin uuden kitaristin Emppu Suhosen kanssa. UMK-kappale Jezebel tuntuikin raikkaalta vedolta nojaten samalla Rasmuksen tuttuihin tavaramerkkeihin: mukana laulettaviin kitarariffeihin ja mieleenpainuvaan kertosäkeeseen.

Kokonaisuutena Rise saa lapsena bändiä fanittaneen hymyilemään, vaikkei levy ylläkään yhtyeen parhaiden töiden tasolle.

Paluulevyltä tuntuvan Risen aloittaa kaksikko Live And Never Die ja Rise, jotka tuovat mieleen juuri sen Metallican ja Roxetten tasapainottelun, mistä The Rasmus tunnetaan parhaiten. On vaikea sanoa johtuuko se Rantasalmen puuttumisesta kokoonpanosta, mutta The Rasmus on Risella orgaanisempi kuin aikoihin, eikä elektronisuus ole yhtä tärkeässä roolissa kuin Black Rosesista (2008) lähtien.

Täysin tyylipuhdasta Rasmusta albumilla edustaa Clouds, joka kävisi jopa jatko-osana vuoden 1998 Liquid-hitille. Lauri Ylösen maneereja hyödyntävä slovari on verhoiltu minimalistiseen efektointiin, joka antaa biisille kerroksia tuntumatta ylituotetulta.

Välillä Risea kuunnellessa ei voi välttyä irvistyksiltä sanoitusten korneimpien kukkasten vuoksi. ”Do the world a favor and don’t become a hater” (Live And Never Die) ja ”You are an island” (Endless Horizon) eivät ole mitään uniikkeja havaintoja maailmasta.

Kokonaisuutena Rise saa lapsena bändiä fanittaneen hymyilemään, vaikkei levy ylläkään yhtyeen parhaiden töiden tasolle. Huhut The Rasmuksen kuolemasta olivat vahvasti liioiteltuja – ja hyvä niin.