Tässä lueteltavaksi liian moniin liemiin itsensä keittymään panneen Jori Hulkkosen luomisvoima vaikuttaa ehtymättömältä ja kalenterivuosi poikkeuksellisen pitkältä: niin uskomattoman moneen hankkeeseen tämä kotimaisen musiikin sankarityöläinen itsensä jossain muodossa kampeaa. Processory-yhtyeessä Hulkkonen kartoittaa popahtavan elektronisen musiikin mahdollisuuksia yhdessä toteavan kohtalokkaasti laulavan Jerry Valurin kanssa.
Paikoin Change Is Gradual vertautuu, yhteneväisten esteettisten taipumusten vuoksi, helsinkiläisen Villa Nahin popdramatiikkaan. Kuitenkin siinä missä Villa Nah haluaa valua mannana korviin, Processoryn fokus on yksinkertaisen oloisen rytmiikan ja melodioiden nyanssien tutkailussa. Hulkkosen elegantit mutta sopivan romuluiset taustat nojaavat perusasioihin: juuri oikeassa paikassa lyövään snareen, toisteiseen perkussioelementtiin tai synteettisen bassolinjan muoviseen kuplintaan. Analoginen soundi on tietysti historiallinen, mutta ei missään nimessä pastissimainen. Valurin lohdullinen ja runsas ääni lämmittää taustoja oivasti, muutamaan otteeseen ehkä liikaakin, peittäen liian suuren osan muusta musiikista alleen.
Liki 80-minuuttisessa levyssä riittää jyrsittävää. Tyylihaarukka ulottuu viattomasta illallispopista jähmeään houseen, Berliini-eetoksen teknoon ja sitä kautta ilahduttavan omintakeisesti hahmottuvaan rytmiarkkitehtuuriin. Kuunnelkaapa vaikka All Good Things, äänimutantti, jota on vaikea ängetä mihinkään lokeroon.