Psykedelian ja improvisaation luonnollinen liitto – Earthless jamittaa ja jumittaa orgaanisesti

Earthless
Black Heaven
Nuclear Blast

Sandiegolaistrio on perustettu 2001, mutta Black Heaven on kuitenkin vasta yhtyeen viides pitkäsoitto. No, mitäpä turhia hötkyilemään, jos näin taataan materiaalin tuoreus ja hyvä laatu. Sitä ainakin käsillä oleva kiekko on: laatutuote.

Pää nyökkyy ja jalka naputtaa lattiaa jo todella groovaavan Gifted By The Wind -aloitusbiisin tahtiin. Psykedeelinen ja improvisaatioon pohjautuva rock soi orgaanisesti olematta liian lofi. Pääpaino on instrumentaalijamittelussa, mutta kitaristi Isaiah Mitchellin roolia laulajana on nyt kasvatettu entisestään. Laulua ei ole kuitenkaan ympätty mukaan väkisin vaan se istuu biiseihin luonnollisesti.

Muuten loistavan kiekon keskivaiheilta löytyy kuitenkin erikoinen, pariminuuttinen Volt Rush -instrumentaali, joka tuntuu turhalta eeppisten jamittelujen keskellä. Varsinkin kun pätkä on sijoitettu juuri ennen lähes yhdeksänminuuttista instrumentaalinimikkobiisiä. Koko kuvaa ajatellen tällä lyhyellä viisulla ei tunnu olevan oikein mitään virkaa.

Kauneusvirheistä huolimatta levy on erittäin mainio teos. Pisteet kotiin myös pituudesta, sillä Earthless osaa pitää levyn sopivan mittaisena. 40 minuuttia tällaista jamittelua on juuri hyvä mitta.