Bommitommi nostaa rimaa. Suomen paras reggae-tuottaja tekee Raappanan uusimmalla eheimmän duuninsa ja suurin osa biiseistä vastaa soundin haasteeseen.
Mononukleoosin vimmalla tarttuvassa Maasta maahan -kappaleessa syntikat ja luomusoitto ovat hienosti balanssissa ja biisi toimii. On hienoa kuulla reggaessa mietittyjä syntikkasoundeja eikä vanhojen Hammond-miesten soittamia presettejä. Tämä biisi edustaa koko levyä aika hyvin. Bassot, sekä kielisoitin- että synaversiot, toimivat mahtavan hyvin. Svengi säilyy läpi levyn.
Lyyrisesti liikutaan tutuilla suomireggae-alueella, eli ollaan yleishumanististen hyvien juttujen puolella, mutta pahimmilta ylilyönneiltä tällä vaikealla saralla vältytään. Monet biisit käsittelevät pieniä asioita, kuten unettomuutta, reissaamista, lasten kiroilua ja niin edelleen.
Levy on saanut kritiikkiä osakseen ajoittain liian synteettisestä soundimaailmasta. Se on puppua. Tässä on sopivasti sotkettu sitä 70-luvun Jamaikaa, jota kaikki jo kaikkialla matkivat koko ajan kaikkien kanssa, ja sitten synteettisempaa ehkä hiukan brittiläisempää 80-luvun soundia. Jälkimmäistä saisi olla jopa enemmän.
Muistakaa, että Fashion Records on älyttömän aliarvostettu lafka. Kannattaa hakea inspiraatiota.