Vielä muutama vuosi sitten suomalaiset reggae-artistit olivat sitkeä sissiryhmä, joka taisteli päivittäin kädestä suuhun edes odottamatta suosionsa nousevan kulttia korkeammalle. Toisin kävi. Samat herrat ovat nyt maan suosituimpia artisteja.
Vanhana reggaefriikkinä olen tästä tietysti mielissäni ja arvostan kovasti Jukka Pojan ja kumppanien toimintaa, mutta samaan aikaan olen joutunut hämmentävään tilanteeseen. Nämäkin biisit säveltäneen, äänittäneen, tuottaneen ja miksanneen Bommitommi Tikkasen Ylivoimastudio tuntuu nykyään pitävän kiinni kovalla työllä ansaitusta status quosta eikä halua muuttaa myyvää kaavaa. Nykyisellä saturaatiolla tuuli voi kohta kääntyä. Jengi kyllästyy, kun musiikki ei enää tunnu edes haluavan mennä minnekään.
Raappanan kolmas pitkäsoitto soljuu alusta loppuun niin läpeensä tuttuna ja virtaviivaiseksi hiottuna, että en saa siitä voimakasta elämystä, vaikka sopivan vaihtelevassa materiaalissa ei ole periaatteessa mitään vikaa. Se hassu aksenttikin on ennallaan, samoin Raappanan vilpittömästi elämää hyvinkin terveiden arvojen pohjalta pohtivat lyriikat.
Olisipa 1980-luvun rootsia ja raggaa yhdistelevään, liiankin tasapainoiseen soundiin vielä saatu jotain yllätystä, ettei homma rullaisi näin varman päälle kitkattomasti. Massasta erottuvat muita tyrnemmällä rydimillä polkeva nimiraita, sateen ja jäljitelmäjousien saattama Sateen ropinaa sekä akustisen kitaran ja viileän trumpettisoolon kera rauhallisesti poppaileva Otetaan selvää.