Räjäyttäjät-yhtyeen kohdalla muistetaan aina mainita, kuinka holtittomalta ja mielettömältä ukkojen touhu vaikuttaa. Oikeasti Räjäyttäjien selkäruoto on suora ja missio kristallinkirkas.
Rock’n’roll-yhtyeen pitää rokata. Vaikka miten iho hilseilisi tai laatta pyrkisi takaisin suuhun. Rock’n’roll-yhtyeen pitää uskoa omaan sieluunsa, kuunnella päässä supattavia ääniä ja totella ainoastaan niitä. Räjäyttäjät tekee juuri niin. Se rokkaa omaehtoisesti ja -peräisesti, kaiken aikaa rimaa nostaen.
Rock’n’roll-painajainen esittelee unelmavävyt aiempaa jytäävämmässä kuosissa. Kotipoltto-Ganes ja kaahaava häirikköboogie on antanut tilaa hitaammille, jyräävämmille ja svengaavammille meiningeille. Äänipaletti on selkeä ja aivan ansaitusti. Joku − en minä − saattaisi kutsua soundia siistiksi. Trio soittaa uljaasti ja helvetillisen hienosti olennaisessa pysyen. Seksidemonien ja ongelmanuorten elämästä kertovat riffit louhiintuvat vanhan ZZ Topin, Jigsawin ja muiden suurten opetusten pohjalta, mutta kuitenkin puhtaasti omalla tyylillä.
On pakko hieman inahtaa: rokkipainajainen olisi saanut upota vielä syvemmälle. Uskomattomassa luovuusputkessa kiitävän Jukka Nousiaisen orgastinen kitaranvingutus olisi saanut jatkua vielä yhden rundin. Kuten kaikki merkittävät taideteokset, Räjäyttäjien uutuus jättää jälkeensä pohjattoman halun ryystää lisää, A:ta tai mitä vaan.
