THE RAVEONETTES: Whip It On

THE RAVEONETTES
Whip It On
Columbia

Tanskalaisen The Raveonettesin imago levyn kantta ja nettisivujen ulkoasua myöten tuo mieleen 50-luvun, mutta bändin musiikki on pikemminkin sekoitus The Velvet Undergroundia, garage-rockia ja 80-luvun tummia sävyjä The Jesus And The Mary Chainin tyyliin. Kaikki Whip It Onin kahdeksan kappaletta sisältävät vain kolmea sointua, pelkän rumpukoneen ja kestävät alle kolme minuuttia. The Raveonettesin tapauksessa yksinkertainen on kaunista. Albumilla on mainio tempo ja erikoisefektit kuten poliisiauton sireeni Cops on our Tailin taustalla voimistavat biisien kaoottista tunnelmaa. Sune Rose Wagner ja debbieharrymainen Sharin Foo laulavat hienosti päällekkäin ja levyn kitarat ovat pistävän intensiivisiä.

Koko albumi liikkuu paljon Suiciden meluisassa äänimaailmassa ja kuulostaa sen ansiosta paljolti jopa Primal Screamin viimeaikaiselta materiaalilta. Kaiken lisäksi Sunen ääni kuulostaa Bobby Gillespien ja Jim Reidin risteytykseltä. The Attack of the Ghost Ridersin lisäksi ei Whip It On sisällä massasta esiin puskevia kappaleita, mutta se ei tee albumista huonoa. The Raveonettesin debyytti on napakan intensiivinen ja onnistuu säilyttämään tunnelmansa alusta loppuun.