THE RAVEONETTES: Chain Gang Of Love

Tanskalainen The Raveonettes tasapainoilee hiuskarvan paksuisella rajavyöhykkeellä. Rajan toisella puolla on alue, jota voisi kutsua oivaltavaksi ja omakohtaiseksi musiikilliseksi visioksi. Toisella puolella on jotakin mitä englanninkielellä kuvataan sanalla "gimmick" eli meillä voisi puhua temppuilusta tai kikkailusta. Nyt Sharin Foon ja Sune Rose Wagnerin luotsaama yhtye on venyttänyt kehittämänsä dogma-garagen ensi kerran täyteen albumimittaan, enkä vieläkään osaa täydellä varmuudella sanoa kummalle puolelle aitaa touhu tömähtää.

The Raveonettes naittaa musiikissaan kaksi toisistaan aika etäällä ollutta rockin keinoarsenaalia. Lauluntekijänä Wagner on 1950-60-lukujen amerikkalaisen teinikulttuurin kierrättäjä, mutta sovittajana hän jatkaa The Jesus & Mary Chainin ja Sonic Youthin noise rock -ajattelua.

Tämän kahdesta lähteestä nyysityn perusestetiikkansa kaksikko survoo omituiseen itse rakennettujen periaatteiden ja rajoitusten pakkopaitaan. Esikoisminialbumilla kaikki laulut soivat samassa mollisävellajissa ja nyt mennään alusta loppuun yhdessä ja samassa duurissa. Rytmit toteutetaan samoilla säädöillä ilman hihat- ja symbaalikomppeja. Miksi? Haluan tietää, sillä surinakitarakaapuun puettu Buddy Holly -lallatus alkaa nopeasti puuduttaa.

Teoriassa tämä pyrkimys löytää rock'n'rollin primitiivinen ydin sovinnaisten sovitustapojen takaa voi toimia. Käytännössä The Raveonettesin touhu muistuttaa ajoittain musiikin muotoon puettua vauhditonta pituushyppyä. Eivätkö he halua loikata oikeasti? Chain Gang of Love toimii komeasti yksittäisinä kappaleina, koska Wagnerin pelkistetyissä lauluissa on tyyliä ja oikeata tunnetta. Samojen ideoiden loputon toisto ei kuitenkaan tuota hypnoottista fiilistä, vaan pikemminkin monotonisen ja uuvuttavan vaikutelman. Ehkä kaksikon pitäisi liittyä 50-lukulaisten esikuviensa seuraan ja ryhtyä julkaisemaan iskeviä ja tyylikkäitä singlejä lievästi väkinäisten albumeiden sijaan.