Jos on kirjoittanut tukun pophistorian hienoimpia lauluja ja levyttänyt niitä yhtälailla upean yhtyeen kanssa, on soololevyn tekeminen varmasti tiukka paikka. Ray Davies sanoo olleensa studiossa niin hermostunut, ettei saanut edes kitaraansa vireeseen! Other People’s Lives -levyä voi oikeastaan pitää miehen ensimmäisenä todellisena soolona, kun Return To Waterloo (1985) oli soundtrack tv-elokuvalle ja The Storyteller (1998) kierrätti paljolti vanhoja Kinks-helmiä.
Vajaan kymmenen vuoden aikana toivoisi syntyneen mukavan määrän kelpo ralleja. Eikä Davies tässä suhteessa petä, sillä miehen sävel- ja sulkakynä saavat yli kuudenkympin iässäkin aikaan hienoa jälkeä. Maailma on entistä hullumpi paikka ja teräviä ja kyynisiä huomioita siitä levylle riittää. Ihmissuhteet ovat yhtä vaikeita kuin aina ennenkin ja elämä tuntuu potkineen päähän oikein kunnolla.
Loppuunpalamista ja pettymyksiä on kosolti, mutta hivenen auringonvaloakin kuitenkin pilkahtaa. Perienglantilaisten hahmojen kuvaajana Davies on aina ollut ylittämätön, mutta nyt mies niputtaa herrat Smithin, Brownin ja Jonesin melkoisen lempeämieliseen pakettiin, kun joskus aiemmin sävy on ollut hyvinkin pisteliäs.
Liikaa ralleja on mestarillekin kuitenkin liikaa. Piilobiisin kanssa reilun tunnin mitassa on ainakin vartin verran turhaa materiaalia. Taas voi haikailla aikoja, kun vinyylilevyn kesto erotteli jyvät akanoista.