REDRAMA: Street Music

Tasan kaksi vuotta sitten Lasse Mellberg alias Redrama julkaisi makuuhuoneessa valmistetun Everyday Soundtrackin, joka nousi listojen kärkeen ja vei tekijänsä kiertueelle Gangstarrin kanssa, lämmittelemään 50 Centiä Osloon ja festivaaleille ympäri Euroopaa. Street Music kuulostaa edeltäjäänsä enemmän musiikilta, joka luovii läpi Euroopan ja valtaa alaa niin formaattiradiossa kuin ulkoilmatapahtumissakin. Se ei liiku ontuen eteenpäin niin kuin pilkotuista, kolkoista elementeistä rakennettu luurankomainen Everyday Soundtrack, jonka viehätys perustui singleihin, vaan virtaa ja hengittää vapautuneesti.

Yhteistyö Jukka Immosen ja Carl Möllerin kanssa on levittänyt Redraman soundia ja johtanut kappalerakenteiden vaihtelevuuteen mutta säilyttänyt niiden tarttuvuuden. Tuotanto on edelleen loop-pohjaista, kerroksiltaan ohutta ja kaikkiaan selväpiirteistä sekä torvineen, pyöreine sähköbassoineen, yksinkertaisine, puhtaine rumpuineen ja koskettimineen virtaviivaista. Street Musicin kenties omaleimaisin piirre on Redraman säästeliäs sähkökitara, joka sitoo jamaikalaisvirikkeiden kanssa kiinteän 40-minuuttisen yhteen. Kaikkiaan ideat ovat jäsentyneempiä ja eläväisempiä kuin Everyday Soundtrackillä mutta yhtä kaikki paljaita, välittömiä, eurooppalaisia ja ulkosyntyisiä.

Street Musicissa ei ole mitään hämmentävää: se ei esitä kysymyksiä, heijasta epävarmuutta, vello paikallaan tai koreile äänenväreillä ja kerroksilla. Redraman näkemys on suoraviivainen. Hän kirjoittaa jatkuvasti rakenteiden ehdoilla sulavia, hiottuja kulkuja vailla ylitsevuotavaa tulkinnallista latausta, kehittää melodioita ja huoliteltuja kaaria, monipuolista äänenkäyttöä yltymättä lennokkaaksi tai persoonalliseksi. Mieleenpainuvat kokonaisuudet ovat Street Musicin keskiössä, ja ne perustuvat tuotannon ja esityksen ohella myös kertomuksiin, joskaan kevyestä kokonaisuudesta ei löydy äkkiseltään selkeää painopistettä.