Joskus asiat ovat todella pienestä kiinni. Jo ensimmäisestä virvelin iskusta kuulee, että soittimessa pyörii omakustanne ja sen jälkeen tätä lähtökohtaa on vaikea häivyttää taka-alalle. Mitäpä väliä sillä muuten olisi, mutta kriteerit jalostetun demon ja ensivaikutelman luovan esikoisalbumin välillä ovat väkisinkin erilaiset. Toinen, ja paljon olennaisempi, syy puuttua tekniseen toteutukseen on se, että Riutan voimakkaasti edistyksellinen ja dynamiikan aaltoiluun perustuva musiikki tarvitsee kaiken buustauksen sille, että kappaleista saadaan kaikki irti.
Ja niin kovaa biisimateriaali on, että juuri näkemyksellistä ammattituottajaa yhtye olisi kaveriksi tarvinnut. Sellaisen työnkuvaksi olisi tullut myös karsia laulajan lespaamista sekä ryhdistää korneimpia tekstejä. Koska Riutta on kaikesta huolimatta enemmän kallellaan Toolin ja muun nykyprogen isoon ilmaisuun kuin villasukat jalassa hiihtävään nörttipoppiin, naivismi ei oikein sovi kuvaan.
Silloin kun kolahtaa, Riutan usvaisesti humiseva soundi kouraisee todella syvältä. Pösilöimmät vocoder-kokeilut, levottomasti suuntaa etsiskelevä saksofoni ja aika ajoin rosoiseksi karhentuva äänimaailma sopivat kyytipojaksi muuten niin sisäänpäin kääntyneeseen tunnelmaan.
