Virolainen lo-fi-ylpeys Röövel Ööbik päättää yli vuosikymmenen hiljaisuuden muistuttamalla, etteivät tavanomaisten rockstandardien mukaiset ratkaisut ole vieläkään sitä varten. Bändillä on yhä omintakeinen, lähes avantgardistisella tavalla kiero lähestymistapa musiikkiinsa. Epäortodoksisen soundipolitiikan lisäksi Röövel Ööbikin persoonallisuus ulottuu myös lyriikoihin.
Supersymmetryn voi kuvitella syntyneen tyhjiössä, autuaan tietämättömänä ympäröivän rockin valtavirran latistavasta vaikutuksesta. Rockinsa rytmikkyydessä bändi ei häviä Franz Ferdinandin kaltaisille brittimedian jalustalle nostamille retroilijoille. Ja mitä punkiin tulee, niin Röövel Ööbik on sitäkin olennaisesti enemmän kuin tämän maailman arcticmonkeysit.
Supersymmetryn perusteella ymmärtää, miksi Röövel Ööbik teki jo uransa alkuvaiheessa vaikutuksen indierockin avarakatseiseen kummisetään, toissa syksynä kuolleeseen John Peeliin. Muutamat albumin biiseistä kun voisivat aivan hyvin olla Peelin ikiaikaisen suosikkiyhtyeen The Fallin käsialaa. Levy on virkistävän haasteellista rockia päätösraitansa Ääh-Ööh-Üüh (Lõpulugu)n villiä virolaista be-bop-a-lulaa myöten.