Maailma on jaettu kahtia. Tästä nähtiin jälleen pieni esimerkki, kun musiikkijätti Warner kieltäytyi jakelemasta Brian & Helvetin perunan albumia sen epäsopivaan nimeen vedoten. Jos aikaisemmin suomalaisen rockmusiikin suurimmat nimet, sanotaan nyt vaikkapa Juice & Coitus Int, Eppu Normaali tai CMX, aloittivat marginaalibändeinä ja kasvoivat hiljalleen valtavirran keskukseen, vuonna 2016 nämä maailmat eivät enää kohtaa. Iso bisnes ei ole kiinnostunut arvaamattomista yhtyeistä, ja samalla kyseiset kokoonpanot eivät tahdo osaksi isoa bisnestä.
Tämä on sääli, sillä suomenkielisen rockmusiikin aluskasvillisuudessa tapahtuu nykyään hienompia asioita kuin vuosiin.
Brian & Helvetin perunan debyytti Rantalomalle Syyriaan on riemastuttavan tuore levy, kaikessa leikkikapinallisessa tuhmailussaan. Sallan ja Miron matka maailman ympäri -bändistä tuttu Miro Palokallio ja Kata Laakso laulavat nussimisesta ja väkivallasta kammottavan hauskasti. Soitto on rentoa, soundit kepeät ja kokonaisuus juuri oikealla tavalla punk ja pop.
Ja tietysti se tärkein, eli biisit, ovat täyttä rautaa, ainakin suurelta osin. Kinksmäinen Todella törkee, viehättävä panolaulu Koska vaan tai upealla kazoo-melodialla kuorrutettu Älä snäppää kun sä ajat ovat luonnollisen nerokkaita.
Enemmän tällaista!