Juuri kun kovimmatkin countryrockin suurkuluttajat olivat pyyhkimässä Ryan Adamsin nimeä vihkoistaan, hän hankkiutuu eroon huumeista ja kumauttaa todella kipakan
koukun palleaan. Luonteva Cardinology taitaa olla Adamsin onnistunein albumi sitten Heartbreakerin (2000) ja Goldin (2001), jotka kannattelivat miehen mainetta luvattoman
pitkään.
Ryan Adams on lauluntekijä ja laulaja jumalan armosta. Silti hänen viime vuosien julkaisukataloginsa on lähes juosten kustu. Cardinology-albumilla Adams yhtyeineen pitkästä aikaa osuu juuri sinne, minne pitääkin. Levyn laulut ovat kauttaaltaan laadukkaita ja uskottavia. Niissä yhdistyvät sydän ja käsityötaito.
Muhkeasti soiva albumi viittaa usein 80-luvulle, esimerkiksi U2:n The Joshua Treen ja R.E.M.in Greenin suuntaan. Toki tarjolla on myös The Bandin tapaan rullaavaa yhteissoittoa, kaihoisasti vonkuvaa pedal steeliä ja riemukasta rämistelyä, mutta hiukan yllättäen päällimmäisenä leijuu isojen areenoiden hikinen haju. Toivottavasti sählätyt vuodet eivät tuhonneet Adamsin mahdollisuuksia uuteen nousuun.
Levyn neljä ensimmäistä biisiä hoidetaan alta pois kymmenessä minuutissa. Ne ovat kaikki erinomasia. Katse pysyy pallossa vastakin. Tällä kertaa yksinkertaisuus ja ytimekkyys riittävät hyvin albumin tukirakenteiksi.