Joskus muinoin Kiduttajat-nimellä toiminut riihimäkeläisbändi on jo ehditty asettaa doom-lokerikkoon, mutta Saattue hyödyntää debyytillään avarampia asetelmia muun muassa deathin puolelta.
Ensi kuulemalta Jäähyvästi herättää riemastuttavan synkkiä tunnemyrskyjä. Yhtyeen lähes laahaava soitto lakaisee murheen alhoja kyynelehtivillä melodioillaan. Biisien apaattisuudessa kasvaa vihan siemen, jota bändi ei sittenkään päästä kunnolla itämään, ja sekös vain vääntää tiukemmalle Saattueen esittämän ahdistuksen peukaloruuvia. Bändin loihtima äänimaisema on doomiksi laaja ja sopivan oivallisesti koristeellinen, lähes herkkä. Esimerkiksi piano, akustinen kitara ja naislaulu tuovat musiikkiin ulottuvuuksia, jotka muovaavat synkkyyden tummat tunnelmat vieläkin tummemmiksi.
Pitkän päälle Jäähyvästi herättää sittenkin hieman ristiriitaisia tunteita. Tekstien osalta Saattue jää puolitiehen menemällä paikoittain ali sieltä, missä rima on matalimmalla. Myös sävellyksiltä jää lopulta kaipaamaan jotain hieman enemmän, vaikkapa niitä sovituksellisia väläyksiä, joista yhtye sentään antaa debyytillään maistiaisia.