Yhtyeet, jotka keksivät itse oman genremääritelmänsä, keksivät harvoin todellisuudessa uutta genreä. Hyvällä syyllä voikin olettaa, ettei myöskään Saattueen ”saattometalli” koskaan kerää valtaisaa leegiota seuraajia, vaikka sitten innostaisikin muutamaa vielä syntymätöntä yhtyettä kokeilemaan siipiään suomenkielisen doomin parissa. Niinpä Saattueen toinen levy Vuoroveri on toistaiseksi julkaistujen saattometallilevyjen kiistaton ykkönen.
Saattueen konseptissa ei ole paperilla mitään vikaa. Sävellyksensä yhtye ammentaa osin brittiläisestä doom-deathista, osin kotimaisen kirkko- ja kansanmusiikin perinnöstä, kirjoittaa tekstinsä puolittain runollisella suomenkielellä ja laulaa ne pääosin repivää mutta melodista tulkintaa käyttäen. Lopputulos onkin sitten lähinnä yksitoikkoista ja yksiulotteista junttausta, jossa ainoa todellinen kliimaksi antaa odottaa itseään viimeiseen kappaleeseen asti, jonka kertosäe onkin sitten aivan helvetin hieno.
Myönnettävä on, että en tähän mennessä ollut kuullut yhtäkään levyä, joka luovisi yhtä sujuvasti Trio Niskalaukauksen ja Ajattaran aikaansaamien tuntemusten välimaastossa. Onko se sitten erityismaininnan arvoista, on toinen juttu.